Osa 2
beta: Dai

Rukin hevonen oli alkanut jo väsyä, miehen ratsastaessa Onista kohti Hitoa, Rauhanlaakson läpi. Häntä ärsytti suuresti pitkät matkat, mutta Mana oli nimenomaan käskenyt mennä hevosella. Ruki pysähtyi järven luokse juottamaan hevostaan. Juuri kun hän oli laskeutunut satulasta, hän huomasi veden äärellä selkäpäin häneen istuvan miehen. Miehen jolla oli sulkasiivet.
"Hä?" Ruki katsoi toista kummissaan, hän ei ollut ennen nähnyt sulkasiipistä olentoa. Paitsi enkelikuningas hiden, ja omat demoninsa, joilla oli mustat sulkasiivet. Noo, tämä oli Rauhanlaakso ja toinen näytti vaarattomalta. Varmasti Ruki talutti hevosensa veden ääreen toisen lähelle. Samassa toinen loi katseen demoniprinssiin. Vaaleahiuksinen nuori ponnahti pystyyn ja katsoi toista halveksuvasti.
"Mitä mulkoilet sulkasiipi?" Ruki tuhahti ärsyynnyttyään toisen katseelle. Mutta toinen ei vastannut. "
Sinulla taitaa olla linnun aivotkin kun et osaa puhua!" demoni jatkoi virnuillen ilkeästi.
"Itselläsi on myös siivet" kuului vihdoin vastaus.
"Jep, ja paljon hienommat, kuin omasi" Ruki hymyili omahyväisesti ja siveli siivenkärjellään poskeaan.
"Eikä minulla ole mitään nenäni edessä. Yritätkö sumentaa hajuaistisi, vai oletko entinen narkkari?" Ruki jatkoi ivailuaan ja osoitti sormellaan toisen nenän päällä sijaitsevaa kangaskappaletta. Toinen meni hiljaiseksi ja pienen punan saattoi havaita miehen kasvoilta.
"Noh, minun pitääkin kiirehtiä tästä tapp- etsimään veljeäni" Ruki hymyili pahoittelevasti, vaikkei niin ollut tarkoitus.
Hän asteli hevosineen lähemmäs uutta kenties-vihollistaan ja toinen muuttui entistä punaisemmaksi, horjahtaen lopulta järveen. Ruki purskahti nauruun, kun toinen räpiköi rantavedessä, mutta päätti kuitenkin auttaa tämän ylös vedestä.
"Linnut eivät ui. Ellet sitten ole sorsa" Ruki tyrskähti ja nyppäisi yhden sulan siivistään. Toinen vain tuijotti Rukia vettä valuvana ja kylmissään.
Demoni astui taas lähemmäs, mutta aivan lähelle valkosiipistä tuttavuuttaan ja asetti sulan toisen märkiin hiuksiin.
"Tapaamme vielä" Ruki lausahti ja painoi suudelman toisen kylmille huulille, nousi ratsunsa selkään ja karautti pois taakseen katsomatta.
Enkeli, Reitaksi kutsuttu, jäi tuijottamaan toisen perään aivan hämillään tapahtuneesta. Mitähän tuokin oli tarkoittanut? Reita otti toisen sulan hiuksistaan ja katsoi sitä hetken. hide ei pitäisi tästä, jos kuulisi.. Niin, jos. Hymyillen tyytyväisenä hän vei sulan rannalle jääneeseen laukkuunsa, kadoten myös tiehensä.


Mao piiloutui huoneen pimeimpään nurkkaan mihin ei päässyt lainkaan valoa. Mizukikin perääntyi pois kaltereiden luota, jottei olisi herättänyt epäilyksiä. Hetken päästä kolina loppui ja tuli aivan hiljaista. Hiljaisuutta kesti hetken, ja juuri kun Mao oli astumassa pois varjojen suojista, hän huomasi hahmon kävelevän alas tyrmän portaita. Askelten ääniä ei juurikaan kuulunut.
Se hahmo oli aivan liian tuttu. Miten ihmeessä Ruki arvasi mihin Mao oli lähtenyt?
Kruununperijä painautui takaisin nurkkaansa pidättäen hengitystään. Ruki käveli hitaasti tyrmän käytävää eteenpäin kohti Mizukin selliä. Hän katseli ympärilleen kuin olisi tullut ostamaan uutta taloa. Viimeisten kaltereiden kohdalla hän pysähtyi huomatessaan Mizukin istuvan puisella penkillä sellinsä nurkassa.
Ruki tuhahti.
”Vai niin, eikö Kuningas Kaoru olekaan niin hyväsydäminen kansaansa kohtaa miten huhutaan?” tämä lausahti silmät välähtäen. Mizuki värähti vastaamatta ja onnistui vain tuijottamaan toista.
”Noniin Mao, alahan tulla esiin! Tiedän, että olet täällä!” Ruki huudahti ja nojasi laiskasti kaltereihin. Kukaan ulkopuolella ei ollut huomannut, mihin hän oli mennyt, koska hän oli aiheuttanut niin suuren hälyn tyrmätessään Hiton vartijat.
Rukin huulilta karkasi huokaus, kun hän ei kuullut veljestään mitään. Hän asteli hitaasti ja äänettömästi kohti nurkkaa, jossa tajusi Maon piilottelevan.
Pian Mao tunsi kuristavan otteen kurkullaan, kun Ruki riuhtaisi hänet valoon. Mizuki ryntäsi heti kaltereihin kiinni katsoen maahan kaatunutta rakastaan.
”Et voi ikinä todistaa, että olin täällä..” Mao sanoi käheästi pidellen kurkkuaan.
”Enkö? Että isän pikku pahiksesta onkin tullut ihmisläheinen? Et voi mitään asettamalleni muistiloitsulle” Ruki virnisti, ja hänen vierelleen ilmestyi pieni valkoinen liekki.
Mao katsoi toista kateellisena, Ruki oli taas ylittänyt hänen voimansa.
”Eikö isä ihmettele, miksi hänen pikku _enkelistään_ on tullut noin paha omalle veljelleen?”
”Ei toki, tämähän on sitä.. Veljesrakkautta, eikö niin?” Rukin silmät loistivat innokkaina, tätä hän oli odottanut.
Maon silmät kapenivat viiruiksi, ja tämä kampesi ylös maasta.
”Vai pitäisikö viedä tämä pikku lemmikkisi isälle näytiksi, hmh?” Rukin katse kääntyi pelästyneeseen Mizukiin.
”Jos kosket häneen niin... ” Maon lause keskeytyi kun Rukin katse tuntui porautuvan hänen silmiensä läpi polttavana.
”Tapat minut? Luuletko onnistuvasi, ethän osaa edes tehdä demoniloitsua!” hän naurahti ivallisesti.
Maon kasvoilta paistoi taas kateus. Niin, hän ei osannut tehdä demoniloitsua, loitsua jolla pystyi muuttamaan minkä tahansa olennon demoniksi.
”Isä olisi ehkä ilahtunut, jos olisit vienyt tämän pikku rotan hänelle, jotta hän olisi tehnyt tästä demonin. Vai oliko aikomuksenasi harjoitella demoniloitsu ja muuttaa hänet demoniksi?” Mizukin pelästynyt ja epäilevä katse kääntyi Maoon.
Mao katsoi vuoroin Rukia, vuoroin Mizukia.
”Ei” hän vastasi lyhyesti ja laski katseensa maahan.
”Kuinka säälittävää” Ruki pyöräytti silmiään ja kääntyi Mizukin puoleen.
Yhtäkkiä Mizuki tunsi kovan paineen työntävän häntä kaltereiden läpi, aivan kuin kalterit katoaisivat.
”Sinä, tulet mukaamme. Saat nähdä, mitä seuraa kun sotkeutuu demonikuninkaan perilliseen..” Ruki napsautti sormiaan ja hänen käteensä ilmestyi käsiraudat, jotka hän laittoi vastaanhangoittelevan Mizukin käsiin.
Samassa he kaikki kuulivat askelia portaikosta.
Heidän katseensa kääntyivät kuningas Kaoruun, joka saapui vankityrmään. Automaattisesti Mizuki kumarsi kuninkaalleen.
Ruki näytti siltä kuin olisi päästänyt todella kovaäänisen pierun.
Hänen mielestään kuningas Kaoru näytti värikkäässä puvussaan ja sukkahousuissaan todella naurettavalta.
”Kuningas Kaoru, oletan?” hän tyrskähti ja asteli veljensä luo ottaen tätä kädestä kiinni.
”Eikö se näy?” Kaoru kysyi hieman loukkaantuneen kuuloisena.
”Ei” Mao livautti suustaan ja sai mulkaisun Kaorun suunnasta.
”Mihin luulette olevanne menossa Mizukin kanssa?” hän kysyi demoniprinsseiltä.
”Kotiin tekemään hänestä selvää” Ruki totesi tyynesti ja Mao vilkaisi surullisesti Mizukiin joka näytti aivan alistuneelta. Hänen oma Mizukinsa.
”Ei tule kuuloonkaan, vartijat!!” Kaoru huudahti, mutta löysi pian itsensä Mizukin likaisesta sellistä kapula suussa.
”Nähdään kunkku!” Ruki iski Kaorulle silmää ja katosi teleportaalilla Maon ja Mizukin kanssa Hiton ulkopuolelle.


Kuningas Kyo istui huoneessaan pöytänsä ääressä paperipinon takana.
”Eikö teitä kyllästytä jo nuo paperihommat?” kuului ääni hänen takaansa.
”Lakkaa teitittelemästä minua ja enkö ole jo sanonut, että nämä ovat pakollisia..” Kyo huokaisi turhautuneena.
Pian hän tunsi lämpöisten käsien kietoutuvan ympärilleen ja rauhallisen hengityksen kaulallaan.
”On myös muitakin pakollisia tehtäviä..”
”Kuten palvelijoiden helliminen?” Kyo virnisti ja sulki silmänsä Aoin huulten kosketellessa hänen kaulaansa kevyesti.
”Vaikka niin.. Kunhan et käytä sanaa _palvelijoiden_ vaan _palvelijan_...” tämä kuiskasi painottaen sanaa ”palvelijoiden” ja ”palvelijan”.
”Niin no.. olkoon, mutta minun on ihan oikeasti tehtävä nämä paperihommat” Kyo kääntyi hieman ja painoi hellän suukon Aoin huulille.
”Valitse: paperit tai minä” Aoi nousi Kyon syliin istumaan ja kietoi kädet tämän kaulalle.
”Molemmat..” Kyo lausahti ja vei kädet Aoin ympäri pöydälle selaamaan papereita.
”Jompi kumpi!” Aoi melkein huudahti ja toinen näytti erittäin surulliselta. Nuorempi sai kamalan aww kohtauksen. Oli ihanaa nähdä Kyon hellä ja lämmin puoli. Hän oli niin onnellinen ollessaan ainoa, joka tiesi millainen se oli. Kyo oli muita kohtaan niin kylmä ja tunteeton.
”Kumpi meistä on se kuningas?” Kyo vihdoin lausahti hieman kireämmällä äänensävyllä, tarkoituksellaan.
Aoi laski katseensa alas ja niiskaisi.
”Eli paperit, ei sitten väkisin.”
Kyo huokaisi ja nousi ylös pitäen Aoita sylissään, asteli sängyn luokse.
”Ensin sinä, sitten paperit” Aoin ilme suorastaan loisti, Kyo oli upeinta maailmassa.
Vanhempi laski nuoremman sängylle makaamaan ja nousi itse tämän lantion päälle alkaen napittaa ensin omaa paitaansa ja sitten Aoin paitaa auki.
Hetken kuluttua molemmilla oli vain bokserit jalassaan ja muut vaatteet lojuivat sängyllä ja lattialla.
Aoi käsi hyväili hitaasti ja hellästi Kyon etumusta, kun Kyo oli kumartunut suukottamaan tämän kaulaa.
”Aoi, olet ihan.. mh.. Mahdoton. Sinua ei voi vastustaa..” vaalea kuiskasi Aoin korvaan ja vaihtoi asentoaan alkaen suukottaa toisen vartaloa kokoajan alemmas.
”Miksi sitten... Olen kaikkien näiden vuosien jälkeen vieläkin... Pelkkä palvelija?”
Kyo pysähtyi ja nosti katseensa Aoihin.
”Koska en saa suosia sinua julkisesti”
”Häpeätkö minua?”
”En todellakaan!”
”No miksi sitten...?”
”Poikieni vuoksi...”
”Aivan. Mietin kyllä usein, että miksi olen kanssasi vielä, sen jälkeen kun petit minua, ja laitoit kaksi huoraa paksuksi! Ja teit sen kaikenlisäksi kaksi kertaa!”
”Aoi, me olemme puhuneet tästä...”
”Se on niin väärin!” Aoi parahti ja purskahti itkuun, Kyo nousi istumaan tämän vierelle.
Nuorempi kääntyi kyljelleen selkä toiseen päin ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
Kyo oli taas tilanteessa, jossa hän ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Hän asettui kuitenkin Aoin taakse kyljelleen ja kietoi kädet toisen ympärille omistavasti.
”Älä itke Aoi..” Kyo kuiskasi hiljaa ja hautasi kasvonsa toisen hiuksiin. Aoi tuoksui niin ihanalta, tutulta ja turvalliselta. Kyo rakasti sitä tuoksua ja tunnetta, kun toinen vain oli hänen lähellään. Hetken kuluttua Aoi laski kyyneleistä märät kätensä Kyon käsien päälle ja niiskutti hiljaa.
”En ole silti koskaan jättänyt sinua..” kuningas kuiskasi hiljaa ja nuuhki yhä toisen tuoksua jatkaen sitten:
”Rakastan sinua niin valtavasti, Aoi..”
Aoi oli hetken hiljaa ja vastasi sitten:
”Minäkin rakastan sinua, Kyo..”